tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kouluvalmennus

Pitkästä aikaa taas kirjoittelen, mutta eipä ole noiden viime kisojen jälkeen tapahtunutkaan oikein mitään. Kapsilla on lääkkeestä johtuva kolmen viikon kilpailukielto, joten meidän seuraava kisa tulee olemaan Hevoshullu Powercupin finaali Lahdessa. Siihen asti vaan treenaillaan koulua ja esteitä sekä tietty maastoillaan. 

Mutta kerronpa nyt tämäniltaisesta Sirke Majosen kouluvalmennuksesta. Alkuun saatiin tehdä itsenäisesti alkuverkkaa kevyessä ravissa. Sitten alettiin tulemaan pituushalkaisijalla avoa kumpaankin suuntaan ja tehtiin monta toistoa. Kapsi meni tosi hyvin, joten me saatiin tehdä loppuaika sulkua. Sekin alkoi sujua pienten alkuvaikeusten jälkeen todella hyvin. Seuraavaksi laukattiin kumpaankin suuntaan isolla ympyrällä ja tehtävänä oli laukata niin hitaasti ja kootusti kuin mahdollista. Annoin Kapsin kulkea alkuun liian pitkänä, mutta hevosen lyhentämisen jälkeen alkoi sujua paremmin, vaikka mun pohkeet kramppasivatkin tunnin jälkeen aika pahasti :D Kuvia ei valitettavasti ole kun ei ollut kuvaajaakaan.
Mutta olin kyllä tosi tyytyväinen tuntiin ja varsinkin Kapsiin, joka meni jo toista päivää todella upeasti. Toivottavasti saataisiin esitettyä jotain tämän suuntaista siellä Powercupin finaalissakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti