Belleza

Belleza eli tutummin Lelle oli minulla puoliylläpidossa 1.7.2013-30.11.2013. Tässä joitakin nippelitietoja tammasta:

- synt. 12.4.2005
- rotu: Mecklenburgilainen puoliverinen
- säkäkorkeus: noin 165cm
- tuotu 4-vuotiaana Saksasta nykyiselle omistajalleen
- koulutustaso: re 110cm ja ko vahva heB
- varsonut vuonna 2012 orivarsan nimeltä Raatilan Jet Bell 

Ratsastin Lellellä Littoisissa hienolla yksityistallilla, josta löytyi kaikki mukavuudet, kuten useita kenttiä, maneesi ja hyvä estekalusto. Yhteisen aikamme perusteella voin sanoa, että Lelle on luonteeltaan mitä kultaisin hevonen. Hoitaessa tamma on todella seurallinen ja utelias, ja kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat ongelmitta. Ratsastaessa näin Lellestä lähinnä sen rauhallisemman puolen, mutta kuulemani mukaan säpäkkyyttäkin löytyy varsinkin talvisin... Lelle on myöskin hieman säikky uusissa tilanteissa ja maastoillessa. Tykästyin kuitenkin heti alusta asti siihen, kuinka mukisematta Lelle hyväksyi uuden ihmisen selkäänsä olematta siltikään mikään automaatti. Koulupuolella meillä olikin aika paljon hakemista, mutta jonkinnäköinen yhteinen sävel sentään löytyi. Itselleni Lelle oli ratsastettavuudeltaan ihanteellinen, ei missään nimessä laiska muttei myöskään yliherkkä ja räjähdysaltis. Liikettäkin löytyi vaikka kuinka paljon, kunhan vain opin säätelemään sen määrää.



Hypätessä Lelle oli äärettömän rehellinen, kuumui sopivasti ja teki kaiken mitä pyydetään. Aloitimme esteillä melko varovasti, sillä tammalla oli ollut pitkä tauko hyppäämisestä varsomisen takia. Lelle on kuitenkin parhaimmillaan hypännyt Saksassa 110cm luokkia ja Suomessa jokusen metrin luokan. Viime vuosina tammalla on hypätty melko säästeliäästi omistajan koulupainotteisuuden vuoksi, mutta lahjoja kyllä löytyy :). Pääsimmekin lopulta starttaamaan kolmet seuraestekisat: yksi 80cm luokka, josta nappasimme toisen sijan, sekä kaksi 90cm luokkaa.



Lellen kanssa yhteiseloa kertyi lopulta vajaat puoli vuotta, joiden aikana opin tammalta todella paljon. Lopetin sen kanssa lähinnä pitkän välimatkan ja puoliylläpidon kalleuden takia. Tiedän valinneeni järkevimmän ratkaisun lopettaessani, mutta on tuota upeaa eläintä silti kova ikävä <3


1 kommentti:

  1. Ihana hevonen, juuri täydellinen sulle <3

    VastaaPoista